Sopraano, Maria Svan (1983), on konsertoinut Suomessa, Amerikassa, Kreikassa ja Italiassa sekä ollut mukana monissa näyttämöproduktioissa mm. Puccini: Gianni Schicchi (Nella), Italian Trentinossa. Parasta aikaa Mariaa voi kuulla Mustalaisruhtinatar-operetin kiertueella Kreivitär Anastasian roolissa.

Svan suoritti laulun ammattiopintonsa mm. Pohjois-Michiganin yliopistossa Yhdysvalloissa sekä Sirkka Haaviston oppilaana Centria ammattikorkeakoulussa ja Turkka Mannisen johdolla Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Musiikkipedagogi AMK -opintojen jälkeen Maria on opiskellut maisteriksi Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksella sekä tanssi-liiketerapeutiksi.

Ammattiopintojen jälkeen hän on jatkanut äänensä kehittämistä Cynthia Makrisin, Margareta Haverinen-Brandtin ja Jaakko Ryhäsen opissa sekä kahden vuoden opperalauluopinnoissa Italiassa, Belcanto Academy – Accademia Opera Studiossa, mm. Francesca Micarellin, William Matteuzzin ja Marco Iezzin johdolla.

Maria toimii tällä hetkellä freelancer-laulajana. Mieluisinta oopperaohjelmistoa Marialle ovat lyyriset sopraanoroolit koloratuurimaustein ja barokki- ja kirkkomusiikkiteokset, joita hän on esittänyt mm. Taidekaupungin kamarimuusikoiden kanssa.

Katso koko CV tästä

Pyydä tarjous lauluesityksestä tai ota yhteyttä

Hinnat alkaen 250 € sisältäen 1–2 laulajalle ennestään tuttua laulua.

Lauluesitykset hinnoitellaan tapauskohtaisesti. Hintaan vaikuttaa kokonaisuuden kesto ja uuden ohjelmiston haltuun ottaminen.

Lisäkuluja ovat esimerkiksi mahdollinen säestys, soitinyhtyeen palkkiot sekä pidempien matkojen matkakulut.

Kokonaishinta sovitaan etukäteen.